Top 10 kannattavinta teollisuudenalaa nyt

 

Maailma muuttuu ja suhdanteet sen mukana. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat aina erilaisia tuotteita ja katon päänsä päälle, joten vaikka teollisuudenalojen keskinäiset suhteet heittelehtivät, eivät useimmat alat ole lopahtamassa, ehkä vain hieman muuntumassa.

Metsä – ikivihreä kultakaivos

Suomessa metsäteollisuus on keskeinen teollisuuden ala. Vaikka ala ei satoja tuhansia suoraan työllistäkään, on sillä suuret välilliset työllistämisvaikutukset ja suuri merkitys Suomen kansantaloudelle.

Metsäteollisuus tekee myös suuria investointeja, ja pelkästään 2000-luvulla se on panostanut noin 100 miljoonaa euroa kehitys- ja tutkimustoimintaan Suomessa.

Metsäteollisuus jakaantuu kahteen osaan, kemialliseen ja mekaaniseen metsäteollisuuteen. Kemiallinen metsäteollisuus valmistaa sellua, paperia ja kartonkia ja mekaaninen puoli valmistaa puutuotteita mekaanisesti, höyläämällä, sahaamalla jne.

Rakennusteollisuus kukoistaa

Rakennusteollisuudella menee Suomessa hyvin ja se työllistää noin neljännesmiljoona henkilöä ja kiinteistöala mukaan luettuna yli puoli miljoonaa. Valtaosa tästä työvoimasta on suomalaisia ja eniten talonrakentamisessa käytetään ulkomaista työvoimaa Uudellamaalla.

Suomalainen haluaa omistaa oman asuntonsa, oli kyseessä sitten talo tai kerrostalohuoneisto ja asunnot ovatkin koko kansakunnan suurin varallisuuserä, jonka arvo on noin 600 miljardia euroa. Suomalaiset haluavat myös rakentaa ja korjata itse ja rakennustarvikekauppojen siirtyminen internetiin on tehnyt niistä todellisia palvelukeskuksia, joissa voi ostaa sekä ruuveja että suunnitella remonttinsa sekä saada inspiraatiota rakentamiseen. Tästä on Byggmax.fi hyvä esimerkki.

Teknologiaan ja energiaan panostetaan

Maailmalla tekevät suurta tiliä, teknologia, energia ja pankit. Yhdysvaltalainen ExxonMobil ja venäläinen Gazprom käärivät kymmeniä biljoonia dollareita vuosittain. Ihmiset ympäri maailman tarvitsevat öljyä ja kaasua perustarpeisiin, muun muassa lämmitykseen, ruuanlaittoon ja liikkumiseen, joten näille tuotteille on aina kysyntää.

Paljon puhutaan uusiutuvien polttoaineiden käytöstä, mutta vielä niillä ei ole paljoa merkitystä maailman mittakaavassa. Tämä on kuitenkin muuttumassa, sillä paljon panostetaan aurinkoenergiaan ja esimerkiksi Englannissa kotitaloudet saavat korvausta, jos asentavat aurinkopaneelit katolleen. He voivat käyttää kerääntyneen energian omiin tarpeisiinsa ja myydä ylijäävän energian energiayhtiölle.

Teknologia on myös kärjessä ja nopeasti kehittyvä teollisuuden ala. Suurimmista nimistä Apple on ehdoton markkinajohtaja. Apple tuo markkinoille uusia laitteita ja kehittää aikaisempia. Applen markkinaosuus on kilpailijoihinsa, esimerkiksi Microsoftiin ja IBM:ään verrattuna kolminkertainen. Apple panostaa myös sisältöjen kehittämiseen, joka on ehdoton asia nykyajan teknologiayrityksille ja jonka puuttumisen arvellaan olevan yksi syy suomalaisen Nokian matkapuhelinbisneksen romahtamiselle.

Apple on onnistunut myös markkinoinnissaan erinomaisesti, tutkimusten mukaan Applen omenalogo herättää kuluttajissa jopa uskonnollisia tunteita ja he haluavat omistaa Applen tuotteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *